Raivonpurkaus

Jokin menee yli hilseen. Sitten ihminen tuntee olonsa tyhmäksi ja sekös kyrpii. Elokuvassa ei tuntunut olevan järkeä, kirja loppui kesken kaiken, siinä ei pysynyt kärryillä, tekotapa oli jotenkin erilainen kuin missään aiemmin nähdyssä. Siinä ei tuntunut tapahtuvan mitään: ei yhtään murhaa, ei lainkaan räjähdyksiä. Siinä olisi pitänyt keskittyä, mutta kun leffaan haluaa mennä viihtymään, kirjalta odotetaan realismia, musiikin pitäisi olla Stratovariusta.

Mutta kun ei ole. Mitä tekee esimerkki-ihminen?

"Tekotaiteellista paskaa."

"Yliarvostettu."

Vitut.

"Tekotaiteellinen" ei sanana tarkoita mitään. Ei yhtään mitään. Se, että joku sanoo jotakin tekotaiteelliseksi, sen sijaan tarkoittaa, että sanoja on täysi urpo, joka purkaa pahaa oloaan ja tyhmyyttään projisoimalla oman huonoutensa kokemaansa teokseen. "Tekotaiteellinen" on täysin tyhjä sana, joka liitetään teokseen, joka ei ole ihan sitä, mitä tavallisesti on tottunut näkemään.

Mitä "tekotaiteellinen" voisi edes tarkoittaa? "Yritetään tehdä jostakin kovin taiteellista, mutta ei osata." Kuka sitten osaa tehdä objektiivisen arvion taiteellisuudesta? Mitä on hyvä taide? Luultavasti haukkujan mielestä sellaista, mistä hän itse pitää, mikä on juuri häneen uppoavaa taidetta. Kun jokin on hyvää ja vaikuttavaa, "se on taidetta".

Vedän vähän takaisin; on myönnettävä, että se, kun joku täysin lahjaton tiskirätti yrittää vääntää runoa tai tanssiesitystä tai valokuvaa sydänverellään ja matkien suuria sankareitaan ("Hei, kattokaa, mä kuulostan A.W. Yrjänältä") on tekotaiteellinen. Hänellä ei ole omaa näkemystä, hän ei tee sitä, mitä haluaa tehdä tai katsoo tarpeelliseksi tehdä; hän tekee sen brassailun tarpeesta, hän haluaa vaikuttaa taiteilijalta ja valitsee välineekseen lahjattoman imitaation.

Miten tällaista sitten arvioi? Ainakin itsellä on syytä olla kompetenssia. Timo Tolkilla ei ole mitään vitun kompetenssia arvioida CMX:n musiikkia tai Yrjänän tekstejä.

Jos esimerkki-ihmisemme ei käytä sanaa "tekotaiteellinen", hän käyttää sanaa "yliarvostettu". Mitä se taas tarkoittaa? Esimerkki-ihminen väittää silloin näkevänsä kohteensa objektiivisesti ja oikein. "Solaris on yliarvostettu scifikirja, eihän siinä edes tapahdu mitään." Puhuja ilmaisee tällöin olevansa putkinäköinen idiootti, joka ei tajua, että muilla on ehkä toiset arvostuksen kriteerit. Toki Solaris tuntuu paskalta, jos haluaa kirjalta vauhdikasta scifiseikkailua, jossa räjähtää ja paukkuu; ja jos ei osaa asettua muiden näkökulmaan ja miettiä, miksiköhän tätä kirjaa niin kovasti hehkutetaan. Jos jokin tuntuu paskalta, niin sanokoon, että se on paska; se on subjektiivinen ilmaus, ilmaus omasta kokemuksesta suhteessa taideobjektiin. Tai perustelkoon näkemyksensä. Turha sitä on kirjan ominaisuuksia syyttää omasta tyhmyydestä tai siitä, että sattui lukemaan jotakin, jonka kohdeyleisöön ei kuulu.

Ja mitä tarkoittaa tyhmyys? Ei sitä, että ei ymmärrä kaikkea, tiedä kaikkea, tunne kaikkea; vaan sitä, että ei tajua omia rajojaan, vaan julistaa omat kapeat, perustelemattomat urpoutensa muulle maailmalle eikä viitsi yrittää muuttua.

Ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä: niitä jotka eivät kysy.